Kainuun Sanomat »Sotkamo-lehti »Ylä-Kainuu »Kuhmolainen »Alueen muut lehdet »

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Konappi Oy

Paikalliset kananmunat tulevat Konapista

thumbnail
Niina ja Sami Väisäsen Konapin kanala pakkaa kananmunansa itse ennen kuin ne matkaavat Kainuun kauppoihin.


Kun 15 000 kanaa asuu saman katon alla, siinä riittää tekemistä.

Tämän tietää Sami Väisänen, joka pitää Kuhmossa Konapin kanalaa vaimonsa Niinan kanssa.

Kanala on saanut alkunsa sata vuotta sitten, kun Väisäsen isän ukki osti tilan. Kanatalous on muodostunut tilan pääelinkeinoksi vuosikymmenten saatossa.
Väisäsillä on virikehäkkikanala, joka käsittää tuotannoltaan noin kolmasosan Kainuun kulutuksesta. Konapin kanala on maakunnan ainoa kaupallisesti toimiva kanala, vaikka harrastelijoita riittää.

– Olemme siinä mielessä erikoinen maatila, että hoidamme kananmunaketjun pellolta kauppoihin saakka. Normaalisti munat menevät tiloilta isoihin pakkaamoihin, mutta meillä tuotanto jaetaan oman pakkaamon kautta Kainuun vähittäiskauppoihin, leipomoihin, hotelleihin ja ravintoloihin, Sami Väisänen selvittää.

– Tuotamme myös omaa viljaa, ohraa ja kauraa sekä ostamme niitä lähialueilta niin paljon kuin mahdollista. Näin turvataan rehuntuotanto Kuhmon alueella.

Kanala herää uuteen päivään jo aamuneljältä. 2–4 valveillaolotunnin jälkeen kanat alkavat munimaan. Sen jälkeen ruokinta tapahtuu automatiikalla ja hoitajat tulevat aamukäynnille kahdeksan maissa. Iltapäivällä on luvassa uusi tarkastuskierros, ja iltakuudelta kanat pääsevät yöpuulle.

Virikehäkkikanalassa kanoilla on käytössään pesät, orret, kynsiviilat sekä pehkua nokittavana. Hyvä ilmanlaatu varmistetaan ilmastointijärjestelmällä.

– Kanalassa pitää olla aistit valppaina, siellä tehdään kymmeniä havaintoja joka päivä. Kävellessä huomaa heti, ovatko asiat kunnossa, Väisänen sanoo.

Kananmunat menevät aina samana päivänä kuluttajarasioihin pakkaamossa, mistä ne lähtevät suoraan kauppoihin. Matkat ovat lyhyitä: tilalta on Kajaaniin 75, Sotkamoon 35 ja Kuhmoon 30 kilometriä.

Oman kanalan munat maistuvat Sami Väisäsen omassakin suussa erinomaisesti.

– Nyt niitä on syöty todella paljon. Tänäkin aamuna aamupalaksi meni kolme keitettyä kananmunaa, hän naurahtaa ennen kuin paistaa lounaakseen munakkaan.


thumbnail

Kainuun ainoa kaupallinen kanala, jossa kanojen pito alkoi vuonna 1917. Elänyt kanataloudella kahden sukupolven ajan. Kuhmossa sijaitseva maatila, joka harjoittaa kananmunan-tuotantoa, pakkausta ja markkinointia. Lisäksi omaa viljan- ja rehuntuotantoa. Kanat asuvat virikekanalassa. Konapin kananmunia on saatavana kaikista Maakunnan S-marketeista, Saleista sekä Kajaanin Prismasta. Sokos Hotel Vuokatti sekä Sokos Hotel Valjus ja Lohtajan ABC tarjoavat asiakkaille Konapin kananmunia.

Uusimmat

10.07.

Kuhmon kamarimusiikki

Viisi vinkkiä Kuhmon Kamarimusiikkiin


29.05.

RekryKainuu

Kajaaniin paluuta ei ole tarvinnut katua


04.05.

Wetteri

Edukseen erottuva arkiauto


29.03.

Wetteri

Omamekaanikoista tuli autohuollon uudistajia – Kimmo tuntee niin auton kuin omistajan


15.03.

Kajaanin Vaihtoehtohoitola

Akupunktiohoitajana Kajaanissa 20 vuotta


Kainuun Sanomien tuoreimmat

22.08. klo 05:00kotimaa

Valtaosa venäläisistä Jehovan todistajista on tähän mennessä saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen – Hakijoita on jo yli 200


22.08. klo 05:00kotimaa

Intian rouva puhemies antoi Paula Risikolle idean – Syksyllä eduskunnassa keskustellaan isoista teemoista puhemiehen seminaareissa


22.08. klo 00:15paakirjoitukset

Jospa vain yritetään olla ihmisiksi


22.08. klo 00:00ulkomaat

Lentokone on suojaton lintua vastaan – lentäjä pelastautui, kun ruotsalaishävittäjä osui lintuparveen ja putosi


21.08. klo 23:24ulkomaat

Yhdysvaltalaismediat: Presidentti Trumpin ex-asianajaja Cohen antautui FBI:lle